torstai 18. joulukuuta 2014

Olohuoneen uusi ilme


Olohuoneen ilme on muuttunut paljon viime päivien aikaan.
Syytämme tai kiitämme tästä IKEAa ja toki reipasta puolisoa, joka on jaksanut koota kaikki kalusteet. H&M Homelta tilasin myös joitain joulujuttuja. Pitkään olen katsonut näitä suloisia puputyynyjä ja sellaiset oli nyt pakko saada. 


Olohuoneeseen valittiin heräteostoksena Borgsjö hylly.
Hemnes-sarjan kalusteita katseltiin myös, mutta Borgsjön kalusteissa näkyvät puunsyyt veivät voiton. Olihan kyseinen sarja myös edullisempi. Hyllyyn saa myös hankittua myöhemmin ovia halutessaan. Intopinkeenä sain asetella kaikki sisustustavarat uuteen hyllyyn. Hymyilin.




Neidin lelut asettelin laatikoihin alimmalle tasolle. Sieltä ne on helppo vetää esiin.



Olohuoneeseen puoliso valitsi Maskros valaisimen. Itse hieman epäilin liikkeessä, että sopiiko valaisin meille. Valaisimen kokoaminen oli aikaa vievää puuhaa. Lopputulos oli kuitenkin miellyttävä ja puoliso ansaitsi selkääntaputukset. Kukkakuviot heijastuvat mukavasti seinille valaisimen ollessa päällä. 


Tv-taso hankittiin myös Borgsjö-sarjasta. Simppeli taso, johon sai helposti asetettua kaiken tarpeellisen.


Olohuoneesta tuli viihtyisämpi ja tilavampikin. Osittain varmaan siksi, että joulukuusi kerättiin pois olosuhteiden pakosta. Pikkuneiti yritti kaataa kuusen ja repiä kaikki koristeet irti säännöllisesti. Laitoin kuitenki kuusen latvan pelkästään esille. Siitä myöhemmin..

Ja tiedättekös! Kohta se tapahtuu, mitä olen niin kovasti oottanut! Tilattiin olohuoneeseen himmeää valkoista seinämaalia! Toivon, että joulun jälkeen päästään urakoimaan. En malta odottaa lopputulosta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti