tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulun odottava tunnelma


1. adventti vietettiin sunnuntaina.
Ollaan jo joulukuussa menossa.
Haluan nauttia joka joulukuun hetkestä.
Siitä odottavasta tunnelmallisesta tunteesta.


Lapsena joulu oli erityisen jännittävää aikaa.
Meillä kotona tapasi tontut käydä ensimmäisenä adventtina soittamassa ovikelloa ja nakkaamassa eteiseen suklaisen yllätyksen sisaruksilleni ja minulle. Kovasti katseltiin sen jälkeen vielä näkyykö tontun jälkiä lähistöllä. Kasvaessani minä sain toimittaa tontun virkaa pienemmille sisaruksilleni. Taika ei enää ollut samanlainen, vaikkakin olihan siinä pieni nautinto kun pienempien sisarusten silmät kiiluivat tontun käytyä tuomassa yllätyksen.


Joskus tuli kerrottua vanhemmille, että olen nähnyt tontun. Vanhemmat olivat aina yhtä ihmeissään ja minä ylpeä siitä, että olin nähnyt punaisen koltun vilahtavan pihamaalla. Ehkä taisin joskus uskoakin nähneeni tontun..


Haluaisin vielä kokea tuon samanlaisen tunteen jouluna, kuin lapsena.
Lapselle joulun aika on ihmeellistä.
Tänä jouluna oma tyttäreni viettää ensimmäistä jouluaan.
Haluan tarjota lapselleni samaa taikuutta, mitä itse olen saanut kokea.


Vielä on lahjoista suuri osa hankkimatta.
Pohdiskelin, mitä neidille hankitaan.
Ehkä se ei ole se materia kuitenkaan tärkeintä.
Itse olin toivonut pienempänä lahjaksi vihreää ja punaista lahjapaperia ja niitä saanutkin.
Onni oli pienellä suurta pienestä.


Tunnelmallista joulun odotusta.
Katsotakaa tarkasti näettekö tonttuja.
Minä olen jo nähnyt.


6 kommenttia:

  1. Ihania muistoja! Lapsuuden joulussa oli taikaa. Nykyään joulussa on parasta, kun näkee oman pojan ilosta säihkyvät silmät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ihana palata niihin muistoihin aina joulun aikaan :) Haikeana ja onnekkaana.

      Poista
  2. Voi että... Tuli tätä lukiessa niin omakin lapsuus, ja juuri se ihana jännitys ja joulunodotus mieleen :'-)
    Ihanaa joulunodotusta teille <3 :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat <3 ihanaa joulun odotusta myös sinulle :)

    VastaaPoista