maanantai 27. tammikuuta 2014

Ei kiitos

Ihanaisten iltamat sai taas jatkoa kun naiset kävivät Oulussa katsomassa Anna Leena Härkösen romaaniin perustuvan"Ei kiitos"-leffan. Lisätietoja elokuvasta löydät TÄÄLTÄ.

Alkuperäinen kuva täältä

Kiitos Mintsi kuvasta!


Olen jo aiemmin lukenut Härkösen kyseisen kirjan. Pidin elokuvasta. Useat naurut saatiin naurettua. Elokuva on K16, enkä voi ymmärtää miten elokuvissa oli useita lapsia vanhempiensa kanssa. Kyseessä ei kuitenkaan ole lapsille sopivaa materiaalia. Vanhemmat -viekää lapsenne katsomaan jotain toista elokuvaa. 

Ilta huipentui PANNUUN ja sen herkulliseen ruokaan. Onneksi meidän ei tarvinnut odottaa kovin pitkään pöytää. Meidän jälkeemme tuli kuitenkin useita ihmisiä, jotka joutuivat odottamaan pitkänkin aikaa saadakseen pöydän. Hassua, että viereisessä pöydässä istui Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara. Eihän siinä mitään, mutta nämä samaiset ihmiset nähtiin myös viimeksi naisten iltamissa, tuolloin Oulun kaupungin teatterilla. Onhan toki Toivonen Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja, joten hänen näkemisensä kyseisessä teatterissa ei kuitenkaan ole tavatonta.. 






Kiitos ihanaisille iltamasta! Mitähän ensi kerralla keksitään?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti