Taas on viikko mennyt joutuin. Olen huomannut yhä usemmin joutuvani ottamaan päiväunet. Sohvalle ei kannata istahtaa, sillä silloin uni tulee varmasti. Tänään vietin siivouspäivää ja päivän päätteeksi torkahdin sohvalle. Heräsin ovikellon soittoon, kun ilmeisesti venäläinen katukauppias yritti myydä ovella tavaraa. Näitä myyjiä aina ajoittain näkyy meillä. Ikinä en ole mitään ostanut. Aina sama tarina siitä, että perheessä on joku sokea, sairas tms, jonka toimeentulo yritetään pelastaa sillä, että kaupitellaan kotitekoisia tauluja tai muuta itsetehtyä tavaraa. Eetukaan ei osaa meillä haukkua ja siten "pelottaa" kauppiaita pois. Häntä heiluu kaikille yhtä innokkaasti..
Tarkoituksena oli jo eilen siivota ja aloitinkin, kunnes mies käski vaihtaa vaatteet. Startattiin auto ja valittiin kohteeksi miehen kotipaikkakunta. Imuri jäi lattialle odottamaan seuraavaa koitosta. Päivä vierähti kiertäen miehen sukulaisten koteja ja tuhoamalla heidän pulla- ja keksivarastojaan. Osalle emme olleet vielä aiemmin edes ehtineet kertoa perheenlisäys uutistamme.
Väillä ollaan pohdittu muuttoa miehen kotipaikkakunnalle. Mieshän tosiaan ajaa arkisin päivittäin 80km suuntaansa töihin ja lisäksi hänen sukulaiset ja suurin osa ystävistäkin asuu siellä. Todennäköisesti itsekin tulisin työllistymään kyseisellä paikkakunnalla. Sairaanhoitajat kun saavat oikeastaan tällä hetkellä valita työpaikkansa. Toki vakipaikkoja ei sitten hevillä irtoakaan kaikille. Itse olen tällä hetkellä ollut määräaikaisena 2 vuotta putkeen samassa työpaikassa.
Kyläkohteissa tarjottiin "vain" kahvia ja pullaa, niin pitihän meidän käydä yläkerran kiinalaisessa buffetissa lounaalla. Mielestäni tosi kiva paikka. Tämä sijaitsee tavallisen kerrostalon ylimmässä osassa kaupungin keskustassa. Näköalat ovat huikeat, merta joka puolella!
Olli, älä suutu, mutta oot söötti. Kiitos ruuasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti